Stockmannin Hullut Päivät ovat taas 4.-8.10.2023. Hullut Päivät ovat olleet vuosittain aina keväällä ja syksyllä. Perinteisesti valikoimassa on ollut paljon merkkituotteita edullisin hinnoin. Tuotteita on hankittu myös erikseen kampanjaa varten, eivätkä kaikki tuotteet ole normaalisti Stockmannin valikoimissa.
Entistä enemmän kumppaneiden etuja
Nykyään kampanjassa on myös entistä enemmän kumppaneiden etuja. Perinteisesti on myyty Citroen ja Peugeot -merkkisiä autoja. Tänä vuonna ei ole vuoden 2022 tapaista hittiä autojen osalta. Peugeot e-2008 osoittautui tuolloin suosituksi ja samaan aikaan autojen tuotannossa oli ongelmia. Mediassa käsiteltiin pitkään Hullujen Päivien Pösöjä. Asiakkaat olivat auton tilanneet, mutta heille ilmoitettiin ettei autoa ole saatavilla ja kaupat puretaan. Vuoden myöhässä autoja alkoi kuitenkin saamaan ja ainakin osa asiakkaista sai auton itselleen. Aikoinaan Hulluilla Päivillä jonotettiin Finnairin lentoja, mutta näitä ei ole enää vuosiin ollut saatavilla. Nykyisistä kumppaneista suosittuja ovat olleet Isku, Finnkino ja Power.
Tämän vuoden parhaat tarjoukset
Hullut Päivät ovat perinteisesti laskeneet hintoja myös muilla kauppialla. Varsinkin elektroniikan osalta kilpailu on kovaa. Useamman vuoden ajan on toistunut ilmiö, jossa kilpailijat laskevat tuotteidensa hinnan samalle tasolle kuin Hullujen Päivien tarjouksissa. Power on mukana Hulluilla Päivillä ja Gigantti sekä Verkkokauppa.com ovat vastanneet Powerin tarjouksiin omilla tarjouksillaan. Tällä hetkellä Hulluilta Päiviltä löytyy kohtuullisen hyvällä alennuksella Smegin kodinkoneita, Marimekon-tuotteita ja kosmetiikan osalta parhaat tarjoukset on koottu yhdelle sivulle. Aiemmin miesten laadukkaita pukuja on saanut edullisesti, mutta tänä vuonna pukuja on vain vähän tarjolla. Turon 100 % puuvillaa oleva musta puku on kuitenkin hinta-laatusuhteeltaan hyvä.